Artikkelit ja uutisetOtsikoissa

Kainuun syvän lumen kelkkailualueet Puolangan Paljakassa ja Kuhmon itärajalla ovat auki

Metsähallitus on vapauttanut moottorikelkkailua rajatuilla alueilla. Näillä kohteilla Metsähallitus haluaa käyttää talouskäytössä olevia monikäyttömetsiä tukemaan harrastusta, mutta myös paikallista matkailuelinkeinoa.

”Huolella valitut, rajatut alueet ohjeistuksineen on ollut hyvä keino vapaan kelkkailun ohjailussa paikkoihin, jossa siitä ei ole haittaa luonnolle, paikallisasutukselle ja muille luonnossa liikkujille.”, kertovat Metsähallituksen Metsätalous Oy:n tiimiesimiehet Ahti Juntunen ja Jussi Moilanen.

Alueella saa ajaa vapaasti kelkkauran ulkopuolella. Ajaminen vaatii kuitenkin uraluvan. Uralupia saa Eräluvat.fi -verkkokaupasta ja puhelinnumerosta 020692424.

Puolangan/Paljakan alue:
Kelkkailevat matkailijat voivat luvan hankittuaan ajaa vapaasti noin 130 hehtaarin alueella Puolangalla Matkailukeskus Paljakan läheisyydessä Vääränsärkillä. Alue on erinomainen: rinteet ovat jyrkkiä ja Paljakka on Suomen lumisinta seutua. Lisäksi saavutettavuus on hyvä.

Mika Puuronen, North Finlandia Travels Oy toimitusjohtaja ja matkailuyhdistyksen puheenjohtaja: ”Kelkkailu yleensäkin on tällä hetkellä kovassa nousussa. Paljakka valittiin Suomen Moottoriliiton järjestämässä äänestyksessä vuoden kelkkailukohteeksi eli alue jo huomioitu koko Suomessa. Tämän eteen tehty määrätietoista työtä jo useita vuosia ja tässä on auttanut Metsähallituksen ja Puolangan kunnan positiivinen suhtautuminen kelkkailuun ja sen tuomiin matkailullisiin mahdollisuuksiin.”

Kuhmon alue:
Kelkkailun harrastajat voivat ajaa noin 2500 hehtaarin rajatulla alueella valtion talousmetsässä Kuhmon itärajalla Koukkula – Kuikka alueella. Kulku alueelle on Kivikiekin tien kautta. Alue liittyy itärajan kelkkaurastoon. Eteläreunalle on aurattu parkkialue, jossa on WC ja nuotiopaikka ja opasteet.

Ajoalue on selkeä, metsätiestön rajaama. Alueen rajanaapurina olevat yksityismaat ja luonnonsuojelualueen rajat on merkitty punaisella ja sinisellä nauhalla. Suojelualueilla ja yksityismailla ei saa ajaa. ”Koska olemme metsätalousalueella, on ajaminen kielletty myös alle kolmen metrin korkuisessa taimikoissa”, Jussi Moilanen korostaa.

Kelkkailussa tulee noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Alueella on puroja, joiden jää ei ole kantavaa. Alueella liikkuessa voi kohdata eläimiä, mm. hirviä, joita kelkkailulla ei saa häiritä. Alueen käyttö ja ajaminen tapahtuvat käyttäjän omalla vastuulla.

Kuhmon aluekartta

Digilehti!
Lue Kelkkalehteä puhelimessasi. Tilaajille lukuoikeus digilehteen maksutta! Osta irtonumerona tai tilaa! Digipalveluun tästä.

Lisätietoja:
Metsähallitus, Metsätalous Oy, tiimiesimies Ahti Juntunen p. 0400 344319 (Puolanka)
Metsähallitus, Metsätalous Oy, tiimiesimies Jussi Moilanen p. 040 5863618 (Kuhmo)
North Finlandia Travels Oy, toimitusjohtaja Mika Puuronen p. 045 171 1260 (Paljakka)