Polaris Indy VR1 – Uudelle tasolle

Polariksen 2021-malliston kovin uutinen oli uuden sukupolven Matryx-mallisto. Merkin Axyksillä alkoi olla jo ikää, mutta ne eivät vaikuttaneet vielä 2020 talvella mitenkään vanhoilta. Uudistamiselle on kuitenkin aina paikkansa. Polariksen Matryx-mallisto vie merkin reittikelkat aivan uudelle tasolle.

Polariksen uudistustahti on pysynyt vuosia melko vakiona. Välillä merkki on ottanut rajuja harppauksia ees ja taas. Suurin muutos on viimeksi nähty vuonna 2009, jolloin esiteltiin RUSH-mallit. Kyseiset mallit olivat selkeä hyppy kohti tulevaisuutta. Osa ostajista tuntui kuitenkin olevan sitä mieltä, että tuolloin esitelty monimutkainen alusta ei ollut hyppy eteenpäin. Rush-mallisto loi kuitenkin identiteetin Polariksen 2010-luvun laitteille. Siitä syntyi vähitellen variaatioita, joilla merkki on valloittanut maailmaa tähän saakka.

2015 esitelty Axys oli yksi näistä askeleista eteenpäin. Ero aiempaan oli havaittavissa, mutta hyppy ei ollut valtaisa. Vuoden 2015 jälkeen on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Merkki on julkaissut uusia moottoreita sekä malleja. Polaris on vähitellen vähentänyt Rush-mallejaan ainakin Suomen valikoimista. Tilalle ovat tuleet Indyt normaaleilla perillä. Vuosien saatossa on myös moottorimaailmassa tapahtunut muutoksia. 2015 esitelty 800 H.O. väistyi jo vuonna 2019, jolloin esiteltiin uusi Patriot 850. 600-kuutioisten luokassa Polaris on luottanut tekniikkaan, jolla on syvät juuret kaukana menneisyydessä. Nyt myös tähän osastoon on tulossa muutoksia.

Lue koko artikkeli Kelkkalehden numerosta 2-2020. Löydät lehden diginumeron täältä

Digilehti!
Lue Kelkkalehteä puhelimessasi. Tilaajille lukuoikeus digilehteen maksutta! Osta irtonumerona tai tilaa! Digipalveluun tästä.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *