Kelkkailun tärkeimmät tarvikkeet
Kelkkailessa voi törmätä hyvin erityyppisiin ongelmiin. Pelkästään liikkuminen kylmässä luonnossa tuo omat haasteensa. On erittäin suositeltavaa, pitää kelkassaan mukana tiettyjä perusvarusteita. Esimerkiksi EA-pakkaus tulisi olla mukana jokaisella kelkkareissulla.
Listasimme alle muutamia perustarvikkeita ja varusteita, jota kelkkailijalla tulisi olla mukana ajopäivän aikana.
– Hinausköysi. Köydestä on moneksi. Sillä voit hinata kelkkaa metsästä, mutta sillä voi myös korjata kelkkaa. Köyttä voi käyttää apuna myös onnettomuustilanteissa.
– Puukko. Jokin teräase on ulkonaliikkujan yksi tärkeimmistä varusteista. Kyseessä ei ole pakko olla puukko. Esimerkiksi jokin sopiva monitoimityökalu voi hoitaa puukon virkaa hienosti.
– Nippusiteitä. Muutamalla nippusiteellä voi korjata mitä vain. Niillä saa paikattua vaurioitunutta kelkkaa tai varusteita.
– Perustyökaluja. Muutama perustyökalu kuuluu kelkan laatikkoon tai kuljettajan reppuun. Kelkoissa ei nykyään ole mukana kovin laajasti työkaluja. Tästä johtuen kannattaa miettiä etukäteen, mitä työkaluja tarvitsee pieniin korjauksiin, kuten telan kiristämiseen tai vastaavaan.
– EA-pakkaus. Riittävä ensiapupakkaus pitäisi olla jokaisella kelkkailijalla itsestäänselvyys. Syitä ei luultavasti tarvitse listata. Jokaisella reissulla vähintäänkin yhdellä henkilöllä on oltava ensiaputarvikkeita mukana. Pienikin EA-pakkaus saattaa pelastaa henkiä.
– Jotain syötävää. Leipä miehen tiellä pitää. Pienikin suupala voi olla mukava apu, mikäli päivä menee pitkäksi syystä tai toisesta.
– Jotain juotavaa. Nesteen nauttimisen merkitystä ei voi ylikorostaa. Kelkkaillessa kuluttaa kaloreja samaan tahtiin kuin vaikkapa kuntosalilla. Näin päivän aikana pitää nauttia nestettä jopa pari litraa, jotta nestehukka ei yllätä. Muista, että sokeriset ja hiilihapolliset juomat eivät nesteytä elimistöä.
– Vaihtohanskat ja muuta kuivaa varustetta. Varusteiden kanssa kannattaa muistaa, että talvisin ollaan tekemisissä kylmän ja kostean kanssa. Päivä on huomattavasti miellyttävämpi viedä maaliin saakka kuivissa varusteissa. Tämän varmistaa vaihtamalla esimerkiksi hansikkaat kuiviin.
– Vaihtobuffi ja kypärähuppu. Suun lähialueet kostuvat melko helposti, johtuen hengitysilmasta. Tämän vuoksi kypärähupun ja kaulaa suojaavan huivin vaihto kuiviin on yksi lasien huurtumista erittäin hyvin ehkäisevä tekijä.
– Tulentekovälineet. Vaikka tulia ei tekisikään taukopaikoilla, on tulentekovälineet hyvä pitää mukana. Mikäli joutuu yllättävästä syystä viettämään aikaa metsässä, on tuo aika miellyttävämpi tulien ääressä kuin tasajalkaa hyppien.
– Vessapaperia. WC-paperin tarve lienee jokaiselle selvä? Paperin saa pysymään kuivana, kun sen pakkaa pieneen minigrip-pussiin.