KisatOtsikoissa

Postille pronssia snowcrossin EM-kilpailussa Rovaniemellä – Keskiaho MM-kahdeksas

Topi Posti pokkasi pronssia moottorikelkkailun snowcrossin Euroopan mestaruuskilpailussa Rovaniemellä lauantaina. Joonas Keskiaho ajoi parhaana suomalaisena MM-kilpailussa kahdeksanneksi. Naisten maailman cup -kilpailussa Taru Kylmälä oli kuudes.

Topi Postin tyylinäyte. Kuva Teemu Kukkonen

Digilehti!
Lue Kelkkalehteä puhelimessasi. Tilaajille lukuoikeus digilehteen maksutta! Osta irtonumerona tai tilaa! Digipalveluun tästä.

Kemijärven Moottorikerhon Topi Posti kävi todella tiukan taiston snowcrossin EM-kilpailussa (ESNX-luokka) Rovaniemellä lauantaina kuitaten EM-pronssin itselleen. Kanssakilpailija kaatui Postin eteen ensimmäisen finaalierän avauskierroksella, minkä seurauksena Posti pääsi jatkamaan matkaansa vasta 19:tenä. Hän nousi lopulta seitsemänneksi. Posti oli toisen erän lähdössä kolmas, millä sijalla hän ajoi toiseksi viimeiseen mutkaan saakka. Ruotsalaisen Gustav Salomonssonin sisäpuolelle jäi pieni rako, mistä Posti pujahti erän toiseksi ja sitä kautta EM-pronssille.

– Kisaan lähtiessäni toivoin mitalia ja vauhdillisesti kirkkaampaankin oli mahdollisuus. Jäin ensimmäisessä erässä melkein kierroksen ajaksi ”pussiin” kaatuneen kuskin taakse, ja mietin jo erän jälkeen, mahtaako pelini olla pelattu mitalin suhteen. Mitään hävittävää ei ollut, ja toisen erän lopussa hainkin pari viimeistä kierrosta todella tiukasti ohitusta. Onneksi onnistuin, Posti kertasi iloisena.

Euroopan mestaruustaistossa voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä ruotsalainen Gustav Sahlsten oli ykkönen kummassakin erässä. Hänen maanmiehensä Salomonsson ajoi lähes yhtä vakuuttavasti EM-hopealle. Jere Tynkkynen oli toiseksi parhaana suomalaisena kuudes.

Keskiaho lähellä MM-mitalitaistoa


Rovaniemellä kilpailtiin myös maailmanmestaruudesta (SNX-luokka). Ruotsalainen Peter Nårsa ajoi MM- finaalierissä toiseksi ja voittoon, mikä takasi hänelle MM-kullan. MM-hopea ja -pronssi matkasivat niin ikään ruotsalaisille järjestyksessä John Stenberg ja Emil Hansson.

Lauantain paras suomalainen oli Pro-luokan SM-sarjaa suvereenisti hallitseva Joonas Keskiaho, joka sijoittui MM-kilpailussa kahdeksanneksi. Kilpailun isäntäseura Lapin Moottorikelkkailijoiden edustaja oli avauserässä viides, mutta jäi toisessa finaalissa kahdeksanneksi.

– Tavoitteeni oli parantaa toissavuoden MM-kilpailun sijoitustani, jolloin olin niin ikään kahdeksas. Nyt tullut sama sija harmittaa hieman, mutta toisaalta olen ottanut huippukuskeja ajollisesti kiinni. Olin kierrosajoissa kummassakin erässä viiden nopeimman joukossa, mikä on hyvä asia, Keskiaho muistutti.

– Putosin toisen erän ensimmäisellä kierroksella kelkkani kyydistä, mikä verotti tulostani. Nousin pari sijaa, mutta muut ehtivät karata. Homma oli pienestä kiinni. Sen verran meni kuskeilla sijoitukset ristiin, että pronssimitali oli vain viiden pisteen, eli kolmen sijan päässä. Näillä kuitenkin mennään ja lähden ensi viikonloppuna hakemaan sinettiä Suomen mestaruudelle.

MM-kilpailun toiseksi paras suomalainen oli kakkoserässä neljänneksi ajanut Aki Pihlaja, joka oli yhteistuloksissa kymmenes.

Kylmälä kuudes naisissa

Naisten (WSNX-luokka) maailman cup -kilpailun paras suomalainen Rovaniemellä oli lajia kotimaan radoilla hallitseva Taru Kylmälä, joka sijoittui yhteistuloksissa kuudenneksi. Lapin Moottorikelkkailijoiden edustaja ajoi eräsijat seitsemän ja viisi, vaikkei hän ollut kilpailun alla varma osallistumisestaan.

– Vasemman käteni nimetön ”poksahti” auki kolmisen viikkoa sitten ajoharjoituksissa, ja sain tikit pois sormesta vasta pari päivää sitten. Sormi alkoi pikkuhiljaa taipua käyttökuntoon ja vertyi lisää kisassa. Silti oli vaikea ajaa raskaalla radalla, koska pelkäsin, että ote irtoaa tangosta. Lopulta vaikeita oli se, että alla oli pitkä ajotauko, Kylmälä kuvaili.

– Olen ollut kaksi kertaa aiemmin mukana maailman cup -kisassa, joissa kummassakin olen kaatunut toisessa erässä ja kisa on jäänyt kesken. Nyt kaaduin ensimmäisessä erässä, mutta sain ajettua kummatkin erät maaliin. Fiilikseni on tosi hyvä. Kisassa oli kova taso ja rata oli raskas sekä haastava loskaisen lumen takia. Pääsi ajamaan kunnon kisaa.

Naisten maailman cup -kilpailu oli ruotsalaisten hallintaa, sillä viisi ensimmäistä sijaa menivät naapurimaahamme. Avauserässä kolmanneksi ajanut Hilda Arnesson kuittasi mestaruuden toisen erän voittonsa ansiosta. Ensimmäisen erän ykkössijan vienyt ja toisessa erässä kolmanneksi kurvaillut Thea Arnesson pokkasi hopeaa. Hilda Öhman otti kahden kakkossijan siivittämänä pronssia. Elina Palojärvi oli toiseksi paras suomalainen sijoittuen seitsemänneksi.

Arvokilpailun kansallisissa lasten välilähdöissä Micro Junior 6-9 -luokan kärkikolmikon muodostivat Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Emil Isokääntä, Polar Cross Moottorikerhon Toivo-Taneli Pauna ja Lapin Moottorikelkkailijoiden Ville Sääskilahti. Mini Junior 9-11 -luokassa mentiin Lapin Moottorikelkkailijoiden Peetu Joutsenen, Huugo Seikkulan ja Eemeli Juujärven tahdissa.

MM-kilpailun isäntänä toimi Lapin Moottorikelkkailijat ry.

Snowcrossin kotimainen kilpailukausi jatkuu tulevana viikonloppuna Paljakassa Suomen mestaruussarjan finaalin merkeissä.

MM-snowcrossin live-stream on katsottavissa jälkilähetyksenä MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
www.youtube.com/mjpevents
Suora linkki:
www.youtube.com/watch?v=PEl5p8O_SMs

Tulokset
MM-Snowcross, Rovaniemi, la 10.4.2021
Lapin Moottorikelkkailijat ry.

SNX (MM-luokka)
1. Peter Nårsa, SWE, Lynx, 47 pistettä
2. John Stenberg, SWE, Lynx, 36p.
3. Emil Hansson, SWE, Lynx, 34p.
4. Lucas Johansson, SWE, Ski-Doo, 33p.
5. Marcus Ogerman-Hellgren, SWE, Ski Doo, 31p.
…8. Joonas Keskiaho, FIN, Lynx, 29p.

ESNX (EM-luokka)
1. Gustav Sahlsten, SWE, Ski-Doo, 50p.
2. Gustav Salomonsson, SWE, Ski-Doo, 42p.
3. Topi Posti, FIN, Ski-Doo, 36p.
4. Pontus Lundström, SWE, Lynx, 36p.
5. Martin Johansson, SWE, Ski-Doo 34p.

WSNX (Naiset, maailman cup)
1. Hilda Arnesson, SWE, Lynx, 45p.
2. Thea Arnesson, SWE, Lynx, 45p.
3. Hilda Öhman, SWE, Ski-Doo, 44p.
4. Jenny Lundsröm, SWE, Lynx, 36p.
5. Matilda Johansson, SWE, Lynx, 31p.
6. Taru Kylmälä, FIN, Lynx, 30p.

Kaikki tulokset
https://speedhive.mylaps.com/Events/1846446